Laboratoriopaketilla saat monipuolisesti tietoa siitä, miten elimistösi voi. Mukana muun muassa perusverenkuva, kolesteroliarvot, verensokeri, tärkeimmät vitamiinit sekä PSA ja vapaa laskettu testosteroni.

Eturauhasen liikakasvu – Oireet, tutkimukset ja hoito
Eturauhasen liikakasvu aiheuttaa virtsaamiseen liittyviä ongelmia.
Eturauhasen liikakasvu lyhyesti
- Eturauhasen liikakasvu aiheuttaa virtsaamiseen liittyviä ongelmia.
- Oireita eturauhasen liikakasvu aiheuttaa noin 40 prosentille.
- Eturauhasen liikakasvun tutkimus- ja hoitotarve määräytyy oireiden perusteella.
- Eturauhasen liikakasvu tunnetaan myös nimellä prostatahyperplasia.
Mikä on eturauhanen (prostata)?
Eturauhanen eli prostata on miehen sukurauhanen. Eturauhanen sijaitsee virtsarakon alapuolella ja virtsaputki kulkee eturauhasen läpi. Tämän vuoksi eturauhasen oireiluun liittyy usein virtsaamisvaivoja. Eturauhasen oireet ovat yleisiä, erityisesti iäkkäämmillä miehillä. Virtsaoireiden taustalla voi olla useita eri syitä.
Eturauhasen liikakasvu (prostatahyperplasia)
Eturauhasen merkittävimmät sairaudet ovat eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu (prostatahyperplasia) ja eturauhassyöpä. Eturauhaseen voi liittyä myös muita sairauksia, kuten eturauhastulehdus. Myös virtsatieinfektio voi aiheuttaa miehen virtsaamisoireita.
Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on normaali ikääntymiseen liittyvä ilmiö, jonka tärkein tunnettu riskitekijä on ikä. Virtsaamisvaivat ja heikko virtsasuihku ovat merkkejä eturauhasen hyvälaatuisesta liikakasvusta. Jopa 80 prosentilla yli 60-vuotiaista miehistä on todettavissa eturauhasen liikakasvua. Oireita liikakasvu aiheuttaa noin 40 prosentille.
Mistä eturauhasen liikakasvu johtuu?
Kun eturauhanen kasvaa, se painaa virtsarakon pohjaa ja ahtauttaa eturauhasen läpi kulkevan virtsaputken. Lisäksi eturauhasen kasvu vaikeuttaa rauhasen lihaksiston ja virtsarakon kaulan toimintaa.
Iän lisäksi eturauhasen liikakasvun riskitekijöitä ovat normaali miessukuhormonin tuotanto ja mahdollisesti perinnöllinen alttius. Miessukupuolihormonien tuotannon vähentyminen alentaa eturauhasen liikakasvun riskiä.
Eturauhasen liikakasvun oireet
Eturauhasen liikakasvu aiheuttaa virtsaamiseen liittyviä ongelmia. Näitä ovat:
- virtsaamisen aloituksen vaikeutuminen
- virtsasuihkun heikkeneminen
- tiheämpi virtsaustarve, myös öisin
- tunne, että rakko ei tyhjenny kunnolla
- tiputtelu virtsaamisen jälkeen
- toistuvat virtsatietulehdukset
- virtsan pakkokarkailu
- virtsaamispakko ja virtsaumpi (pakottava virtsaustarve, mutta virtsaus ei onnistu)
Äärimmillään eturauhasen liikakasvu johtaa virtsaumpeen ja tilanteeseen, jossa virtsaus ei enää onnistu ilman apuvälineitä.
Mikäli epäilet sairautta tai sinulla on oireita, hakeudu lääkäriin.
Katso video: Yleiset eturauhaseen liitetyt vaivat ja oireet
Miten eturauhasen liikakasvu tutkitaan?
Eturauhasen liikakasvun tutkimus- ja hoitotarve määräytyy oireiden perusteella.
Oireita voidaan arvioida oirekyselyllä ja eturauhanen tutkitaan lääkärin vastaanotolla sormella peräsuolen kautta tunnustellen. Lisäksi voidaan tehdä virtsa- ja ultraäänitutkimuksia.
Eturauhasen liikakasvun tutkimuksissa käytetään verikokeesta tehtävää PSA-testiä.
PSA-testi ei kuitenkaan yksinään riitä kertomaan, onko kyseessä eturauhasen liikakasvu vai muu eturauhasen sairaus. Eturauhassyöpää ja eturauhasen liikakasvua ei voida erottaa toisistaan pelkästään oireiden perusteella, eikä yksittäinen PSA-arvokaan usein riitä sitä toteamaan. Sen vuoksi on tärkeää hakeutua lääkärin vastaanotolle, jos on oireita, joiden alkuperäksi epäilee eturauhasta. Käytössä on myös Sthlm3-testi, jonka avulla syövän riskiä voidaan luotettavammin arvioida.
PSA-testin suhteen huomioitavaa:
- Kohonnut PSA-arvo viittaa eturauhasen sairauteen, mutta ei kerro mistä sairaudesta on kyse.
- Normaali PSA-arvo ei poissulje sairauden mahdollisuutta eturauhas- tai virtsaamisoireiden yhteydessä.
- Yleisin eturauhassairaus on eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu.
- PSA-arvo suurenee iän myötä.
- Virtsaamisvaivojen tai muiden oireiden yhteydessä pelkän PSA-arvon mittaaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös lääkärin arvio.
- Testin jälkeen voit tilata erikseen lääkärin etäkonsultaation suoraan Puhdin tulosraportilta, mikäli haluat keskustella terveydestäsi. Etäkonsultaation perusteella lääkäri ohjaa sinut tarvittaessa vastaanotolle.
Eturauhasen liikakasvun hoito
Mikäli oireet ovat lieviä, hoitoa ei välttämättä tarvita, mutta tilannetta voidaan alkaa seurata. Varsinaisia hoitomuotoja eturauhasen liikakasvuun on useita.
Eturauhasen liikakasvun lääkehoito
Lääkehoitoa voidaan käyttää, mikäli potilaan oireet ovat kohtalaisia. Lääkehoidon tuloksena oireet vähenevät tai voivat jopa kadota. Käytössä on kahdentyyppisiä lääkkeitä: 5-alfareduktaasin estäjiä (finasteridi ja dutasteridi), jotka helpottavat oireita ja pienentävät eturauhasta tai alfasalpaajia, jotka rentouttavat eturauhasen lihasta (tamsulosiini ja alfutsosiini). Tehokkainta on käyttää kumpaakin lääketyyppiä yhdessä.
Lääkehoidon vaikutus kestää vain sen aikaa, kun lääkkeitä käytetään. Lääkehoito valitaan yksiköllisesti, ja lääkkeet ovat yleensä hyvin siedettyjä.
Eturauhasen liikakasvun höyläysleikkaus
Höyläysleikkausta käytetään niiden potilaiden kohdalla, joilla on toistuvasti virtsatietulehduksia tai virtsaumpea, verta virtsassa, toistuvasti runsaasti jäännösvirtsaa tai joille lääkehoidosta ei ole ollut apua. Leikkauksessa eturauhasen ahtauttava sisäosa poistetaan tähystystoimenpiteenä.
Eturauhasen liikakasvun laserhoito
Laserhoito on vaihtoehto höyläys- tai avoleikkaukselle. Sitä pidetään tehokkaana hoitomuotona, jonka seurauksena virtsaamisoireet ja jäännösvirtsan määrä vähenevät merkittävästi. Haittavaikutuksina voi kuitenkin esiintyä virtsaamisen aikaista kirvelyä, verta virtsassa tai virtsaumpea.
Yleisimmät kysymykset aiheeseen liittyen
Eturauhasen liikakasvun hoito riippuu oireiden vakavuudesta ja potilaan yleisestä terveydentilasta. Lievissä tapauksissa voidaan suositella elämäntapamuutoksia, kuten säännöllistä liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota. Lääkehoito voi auttaa oireiden hallinnassa. Vaikeammissa tapauksissa voidaan harkita kirurgisia toimenpiteitä, kuten laserhoitoa.
Eturauhasen tutkiminen alkaa yleensä perusteellisella anamneesilla ja fyysisellä tutkimuksella, johon kuuluu peräsuolitutkimus. Verikokeet, kuten PSA-testi (prostataspesifinen antigeeni), voivat auttaa arvioimaan eturauhasen tilaa. Tarvittaessa voidaan käyttää kuvantamistutkimuksia, kuten ultraääni tai MRI, tarkemman diagnoosin saamiseksi. Joissakin tapauksissa voidaan suorittaa myös eturauhaskoepala.
PSA-testiä suositellaan miehille yleensä kerran vuodessa yli 50-vuotiaasta alkaen. Jos on suurempi riski sairastua eturauhassyöpään, kuten perhehistoria, testaus voi alkaa aikaisemmin tai tehdä tiheämmin lääkärin suosituksesta.
Eturauhassyövän varhaiset vaiheet ovat usein oireettomia. Myöhemmissä vaiheissa voi ilmetä virtsaamisvaikeuksia, virtsan virtauksen heikkenemistä, veri virtsassa tai siemennesteessä, ja kipua lantion alueella.

50+ miehen terveys suurennuslasin alla – Mitä laboratoriokokeet paljastivat Harrille?
Harri tutustui Puhdin palveluun ja sitä kautta omaan terveyteensä entistä syvemmin. Mitä laboratoriokokeet kertoivat Harrin terveydestä?

Lahjaidea isänpäiväksi: Voisiko isänpäivälahja ollakin hyvinvointia?
Muista isää Puhti-lahjakortilla! Oman terveyden seuranta ja ylläpito laboratoriotestien avulla on helppoa.

Stockholm3-tutkimuksen (Pt-STHLM3) avulla arvioidaan hoitoa vaativan eturauhassyövän riskiä
Eturauhassyövän varhaistoteaminen STHLM3-testillä Eturauhasen merkittävimmät sairaudet ovat eturauhasen liikakasvu (prostatahyperplasia) ja eturauhassyöpä. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi. Suomessa diagnosoidaan vuosittain noin 5000 eturauhassyöpää.

PSA-testi ja arvot
Eturauhasen merkittävimmät sairaudet ovat eturauhasen liikakasvu (prostatahyperplasia) ja eturauhassyöpä.

Verikokeiden lyhenteet ja viitearvot (Laboratoriotutkimukset)
TrFeSatTSHRAbS-TPOAb…ABCD…UfSP? Etkö saa tolkkua verikokeiden lyhenteistä? Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä verikokeiden nimissä käytetyt lyhenteet tarkoittavat ja mihin tutkimusten kirjainyhdistelmät viittaavat.

Eturauhassyöpä – Oireet, ennuste, yleisyys ja tutkimukset
Ylipaino ja runsaasti rasvaa sisältävä ruokavalio nostaa riskiä sairastua eturauhassyöpään.
Artikkeli päivitetty:
28 elokuun 2024