Riittävä raudan saanti vaikuttaa muun muassa jaksamiseen, mielialaan, yleisvointiin ja sydämen toimintaan. Testipakettiin on valittu raudanpuutteen tarkasteluun ferritiinin lisäksi myös kaksi muuta hyödyllistä testiä; tulehdusarvo CRP ja verenkuva.
Rautainfuusio herättää paljon kysymyksiä – Milloin suonensisäistä rautahoitoa käytetään raudanpuuteanemian hoitona?

Monia kiinnostaa tällä hetkellä raudanpuuteanemian hoitona rautalisien ohella myös rautainfuusio eli suonensisäinen rautahoito, mutta missä tapauksissa rautainfuusio varsinaisesti tulee kyseeseen?
Raudanpuuteanemiaa hoidetaan tavanomaisesti rautalääkityksellä
Elimistö ei itse pysty tuottamaan rautaa ja sitä onkin saatava ravinnosta päivittäin. Joskus kuitenkin rautaa saadaan liian vähän, sitä menetetään liikaa tai sen imeytyminen on heikkoa, jolloin kehittyy raudanpuute. Raudanpuute voi johtaa raudanpuuteanemiaan.
Raudanpuuteanemian korjaantuminen voi viedä kuukausia, joskus pidempäänkin. Elimistön rautavarastojen täydentymiselle tulee antaa aikaa. Rautalisää ei tule nauttia yli suositellun annostuksen. Liiallinen raudan nauttiminen ei nopeuta raudanpuutteen korjaantumista vaan voi olla jopa haitaksi, sillä ylimääräisen raudan kertyminen elimistöön on haitallista.
Rautainfuusio ei ole raudanpuuteanemian ensisijainen hoitomuoto
Suun kautta otettavat rautavalmisteet ovat ensisijainen raudanpuuteanemian hoitomuoto. Rautavalmisteissa voi olla eroja; tietyt valmisteet voivat esimerkiksi aiheuttaa vatsaongelmia osalle henkilöistä. Sopiva rautavalmiste löytyy lääkärin ohjeiden mukaan kokeillen. Eri rautavalmisteiden sopivuus selvitetään ennen suonensisäisen hoidon harkitsemista.
Tietyissä tapauksissa raudanpuuteanemian hoitona käytetään kuitenkin suonensisäistä rautahoitoa eli rautainfuusiota, tai punasolusiirtoa. Rautainfuusio tulee kyseeseen vain erityistapauksissa ja lääkäri arvioi tilanteen aina tapauskohtaisesti. Rautainfuusio tarkoittaa sitä, että rautaa annostellaan suoraan potilaan suoneen.
Lääkäri voi harkita rautainfuusiota seuraavissa erityistapauksissa:
- erittäin vakava raudanpuuteanemia
- kiireellinen tapaus (esimerkiksi ennen suurta leikkausta)
- potilaalla on sydämen vajaatoiminta
- potilaalla on munuaisten vajaatoiminta
- henkilö ei siedä rautalisää suun kautta nautittuna (voimakkaita haittavaikutuksia)
- rauta ei imeydy suolistosta (tätä voidaan tutkia raudan imeytymisen tutkimuksella, jonka voit tilata Puhdin kautta)
- henkilöllä on raudan imeytymiseen vaikuttava suolistosairaus, kuten tulehduksellinen suolistosairaus
- merkittävä raudanpuuteanemia ei korjaannu suun kautta nautittavilla rautavalmisteilla
- merkittävän raudanpuuteanemian oireet ovat voimakkaat
Rautainfuusion riskit
Rautainfuusioon liittyy vakavia riskejä, minkä vuoksi sen tarve arvioidaan yksilöllisesti. Rautainfuusio saattaa kuulostaa taikanapilta, jolla raudanpuuteanemia korjaantuu helposti ja nopeasti yhdeltä istumalta. Rautainfuusiota ei kuitenkaan käytetä ensisijaisena raudanpuutteen hoitomuotona, sillä siitä voi seurata haittavaikutuksia. Rautainfuusion yleisimpiä haittavaikutuksia ovat pahoinvointi, verenpaineen muutokset ja allergiset reaktiot. Allergiset reaktiot voivat olla voimakkuudeltaan jopa henkeä uhkaavia.
On myös hyvä huomata, että raudanpuute usein uusiutuu. Tärkeää on siis myös tunnistaa ja hoitaa raudan menetyksen tai sen heikon imeytymisen aiheuttaja, jotta tilanne ei hetkellisen korjaantumisen jälkeen johda samaan lähtöpisteeseen. Raudanpuutetta voi aiheuttaa esimerkiksi runsaat kuukautiset, jolloin rautaa menetetään runsaasti veren mukana joka kuukausi. Ota asia puheeksi lääkärin kanssa. Taustalla voi olla myös monia muita eri syitä, joita lähdetään lääkärin kanssa tarvittaessa selvittämään.
Puhdin laboratoriopaketeilla selvität rautavarastojen tilanteen tai raudan imeytymisen
Puhdin kautta pääset mm. seuraaviin tutkimuksiin ilman lähetettä:
- Raudanpuutteen tutkimuspaketti
- Laaja raudanpuutteen ja anemian tutkimus
- Raudan imeytymisen tutkimus (tämän tutkimuksen perusteella voidaan arvioida, imeytyykö suun kautta nautittu rauta elimistön käyttöön suolistosta)
Puhdin kautta voit tilata laboratoriopaketin ilman lääkärikäyntiä ja lähetettä. Näytteet otetaan Mehiläisen laboratorioissa. Näytteet myös analysoidaan Mehiläisellä. Tulokset saat helppolukuiselle ja selkeälle Oma Puhti -raportille, josta löydät runsaasti lisätietoja tutkimuksista ja arvoista.
Tarvittaessa voit hakeutua tutkimusten jälkeen lääkärille. Puhdin raportilta voi tilata erillisenä palveluna lääkärichatin. Asiointi Mehiläisen digiklinikalla onnistuu OmaMehiläisen sovelluksen kautta näppärästi. Linkin lääkärichattiin löydät Oma Puhti -sivulta. Lääkäri auttaa asiassa eteenpäin ja määrää tarvittavan hoidon ja reseptit tai jatkotutkimukset.
Riittävä raudan saanti vaikuttaa muun muassa jaksamiseen, mielialaan ja yleisvointiin. Laajan raudanpuutteen ja anemian tutkimuksen tuloksena saat tärkeimmät arvot, jotka liittyvät rautaan, rautavarastoihin ja anemiaan.
Raudan imeytymiskoe osoittaa, onko sinulla raudanpuutetta ja imeytyykö suun kautta otettu rautalisä elimistösi käyttöön. Tutkimusta suositellaan, jos on epäilys heikosta raudan imeytymisestä. Tutkimuksen kesto on 2 tuntia. Sisältää raudan imeytymiskokeen lisäksi testit ferritiini, CRP ja TVK.

Raudan imeytyminen: 9 kysymystä raudan imeytymiseen vaikuttavista tekijöistä
Ferritiinistä ja raudanpuutteesta puhutaan paljon. Riittävä raudan saanti vaikuttaa muun muassa jaksamiseen, mielialaan, yleisvointiin ja sydämen toimintaan. Vaikka saisimme riittävästi rautaa ravinnosta, voi raudan imeytyminen olla joskus heikkoa.


Anemia – Oireet, hoito ja syitä anemiaan
Anemia ei ole itsenäinen sairaus; anemia voi johtua monesta eri syystä. Anemian syy täytyy aina selvittää ennen hoidon aloittamista.

Ferritiini, raudanpuute ja raudanpuuteanemia: Oireet, tutkimukset ja hoito
Ferritiinin kertoo varastoidun raudan määrästä. Matala ferritiini on viite heikoista rautavarastoista.

Rauta (Fe) vaikuttaa jaksamiseen, hyvinvointiin ja mielialaan
Rauta on elimistölle välttämätöntä. Sillä on rooli useissa kehon toiminnoissa. Yksi sen tärkeimmistä tehtävistä on hapen kuljettaminen tärkeisiin elimiin, kuten sydämeen ja lihaksiin.

Väsymys ja uupumus – Oireet, syyt, hoito ja tutkimukset
Jokainen on joskus väsynyt. Vireystilamme ei pysy samanlaisena jatkuvasti. Jatkuva päiväaikainen väsymys ja virkistämättömät yöunet eivät ole normaaleja, ja vaativat väsymyksen syyn selvittämistä. Väsymykseen vaikuttavat niin fyysiset kuin henkisetkin kuormitustekijät.
Artikkeli päivitetty:
1 heinäkuun 2023
Your article helped me a lot, is there any more related content? Thanks!
Comments for this post are closed