Pitääkö omena päivässä todella lääkärin loitolla? – Näin omenien syöminen vaikuttaa kolesteroliin
“Omena päivässä pitää lääkärin loitolla.” Pitääkö vanha sanonta paikkansa? Usko tai älä, tätäkin on tutkittu. Tuoreen tutkimuksen mukaan päivittäinen omenoiden syöminen voi ainakin parantaa kolesteroliarvoja!
The American Journal of Clinical Nutrition -lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan omenoiden syöminen voi auttaa kolesterolin kanssa kamppailevien kanssa. Tutkimuksessa 40 vapaaehtoista viisikymppistä söi kahden kuukauden ajan kaksi omenaa päivässä. Neljän viikon tauon jälkeen samat henkilöt nauttivat kahden kuukauden ajan omenoita vastaavan sokeri- ja energiamäärän sisältäviä juomia päivittäin.
Tutkimus tehtiin osallistujille, joiden kolesteroliarvot olivat lievästi koholla. Tutkimuksen tulosten mukaan omenoiden syömisen aikana testihenkilöiden kokonaiskolesteroli ja LDL-kolesteroli pienenivät enemmän kuin vertailujakson aikana.
Omenoiden syöminen vaikutti myös triglyseriditasoihin sekä verisuonten toimintaan. Verenpaineeseen omenoiden syömisellä ei ollut tutkimuksen mukaan vaikutusta.
Näin ollen voidaan olettaa, että kolesterolin kanssa kamppailevalle voi todennäköisesti olla hyötyä omenoiden päivittäisestä syömisestä.
Hedelmien syöminen on muutoinkin suositeltavaa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että säännöllinen hedelmien syöminen pienentää myös sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskejä.
Miten pääsen kolesterolin mittaukseen ilman lääkärikäyntiä?
Voit tilata kolesterolin ja muut terveyden tutkimukset Puhdin kautta helposti ja nopeasti. Puhdin kautta pääset tutkimuksiin ilman lääkärin lähetettä ja lääkärillä käyntiä.
Kolesterolin mittaus kuuluu seuraaviin Puhdin tutkimuspaketteihin:
- Laaja Puhti-laboratoriopaketti (nainen)
- Laaja Puhti-laboratoriopaketti (mies)
- 50+ naisen laboratoriopaketti
- 50+ miehen laboratoriopaketti
- Liikkujan laboratoriopaketti (nainen)
- Liikkujan laboratoriopaketti (mies)
- Puhti laboratoriopaketti
- Kasvissyöjän ja vegaanin laboratoriopaketti
- Raskautta suunnittelevan laboratoriopaketti
Tulokset saat selkeänä raporttina, josta näet, ovatko veriarvosi viitearvojen sisällä. Testit kannattaa uusia säännöllisin väliajoin ruokavalion ja elintapojen muutosten myötä. Näin voit seurata arvojen muutoksia kohentuneen olon ohella!
Tarvittaessa Puhdin tulosraportilta saa myös varattua ajan lääkärin etäkonsultaatioon testien jälkeen erikseen, mikäli haluat keskustella tai kysyä tuloksistasi, tai esimerkiksi epäilet sairautta.
Lähteet
Duodecim uutispalvelu. Pari omenaa päivässä voi parantaa kolesterolitasoja. 11.2.2020
Koutsos, A. ym. Two apples a day lower serum cholesterol and improve cardiometabolic biomarkers in mildly hypercholesterolemic adults: a randomized, controlled, crossover trial. The American Journal of Clinical Nutrition 2020;111:307–318)
Artikkeli päivitetty:
29 huhtikuun 2024