Siirry pääsisältöön
Etusivu / Blogi / Jutta Larm yllättyi verikokeiden tuloksista – Tiedätkö sinä, miten elimistösi voi?

Jutta Larm yllättyi verikokeiden tuloksista – Tiedätkö sinä, miten elimistösi voi?

jutta larm puhti

Kirjoittanut:

Moni on kuullut puhuttavan D-vitamiinin ja rauta-arvojen vaikutuksesta hyvinvointiin ja jaksamiseen. Vaikka ruokavalio olisi kunnossa ja liikkuu säännöllisesti, saattaa salakavala vitamiinin tai raudan puutos silti yllättää. Näin kävi myös Jutta Larmille.

Jutta Larm yllättyi laboratoriokokeiden tuloksista

– Yllätyin, että vaikka kuinka panostan säännöllisesti hyvinvointiini, niin Puhdin tutkimuksissa selvisi, että minulla on D-vitamiinin vajetta sekä liian alhainen ferritiini, kertoo Jutta Larm.

D-vitamiinin puutos vaanii suomalaisia

D-vitamiini on erityisesti suomalaisille tärkeä, koska auringosta sen riittävä saaminen on mahdollista vain kesäisin.

Ravinnostakin riittävän määrän saaminen on haastavaa, vaikka sitä on lisätty esimerkiksi maitoon. Siksi suositellaan D-vitamiinin syömistä lisäravinteena. Aina D-vitamiinin taso ei kuitenkaan ole riittävä, vaikka söisi sitä lisäravinteena.

D-vitamiinilla on vaikutusta vireystilaan ja sen puute voikin osittain selittää väsymystä. Jokaisen suomalaisen olisi siksi hyvä tietää oma D-vitamiinitasonsa.

Rautavarastojen taso vaikuttaa jaksamiseen

Ferritiini on elimistön pääasiallinen raudan varastoija, ja pieni ferritiiniarvo on merkki raudan puutteesta. Raudanpuuteanemia voi aiheuttaa esimerkiksi väsymystä, ahdistuneisuutta tai fyysisiä oireita, esimerkiksi kipuja tai suolisto-ongelmia.

Ferritiinistä on puhuttu tänä vuonna julkisuudessa paljon. Aihe on ollut esillä aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa, jossa moni on kummastellut, miksi ei pääse ferritiinin mittauksiin.

– Olen aina ihmetellyt, miksi testeihin pääsemisen on ollut niin hankalaa. Onneksi Puhdin kautta testit saa tilattua helposti.

On yksilöllistä, milloin raudanpuute aiheuttaa oireita ihmisille. Usein ihminen tottuu raudanpuutteeseen huomaamatta.

Miten omat arvot voi selvittää?

Hyvinvointivalmentajana toimiva Jutta ohjaa päivittäin ihmisiä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Siksi hän halusi myös varmistaa, miten hänen oma elimistönsä voi.

Jutta tilasi Puhdin laajan laboratoriopaketin, jolla kartoitetaan elimistön kokonaistilanne verinäytteestä analysoiden.

Naisen laaja laboratoriopaketti kertoo kattavasti, kuinka keho voi.

Jutta on kokenut aiemmin haasteita päästä verikokeisiin johtuen osittain omasta tiukasta aikataulustaan sekä verikokeiden tilaamisen vaikeudesta.

– Puhdin kautta verikokeiden tilaaminen ja niihin pääsy oli nopeaa ja vaivatonta.

Tutkimuksiin voi mennä ilman lääkärin lähetettä ja verikokeen voi ottaa noin 50 paikkakunnalla Suomessa.

Tulokset saa yleensä jo testiä seuraavana päivänä. Ne esitetään selkeänä raporttina Oma Puhti -osiossa.

– Raportti tuloksista oli hyvin havainnollistava ja informatiivinen. Verikokeiden tulosten tulkinta on aiemmin ollut paljon monimutkaisempaa.

Milloin testeihin kannattaa hakeutua?

Jutan mielestä ei kannata odottaa siihen saakka, kunnes tulee oireita vaan tutkimuksiin voi mennä myös silloin, kun voi hyvin.

– On tärkeää, että pidetään itsestä huolta kaikkina aikoina eli syödään terveellisesti, levätään hyvin ja liikutaan riittävästi.

Puhdin tavoitteena on mahdollistaa oman elimistön hyvinvoinnin seuraaminen ja sairauksien ennaltaehkäiseminen. Hyvinvoinnin seuraamisen tulee olla helppoa ja vaivatonta.

Myös Jutta Larm aikoo jatkossa käyttää Puhdin palveluja täydentämään ohjaustyötään

– Haluan kannustaa kaikkia ihmisiä pitämään huolta terveydestään, painottaa Jutta.

  • Can you be more specific about the content of your article? After reading it, I still have some doubts. Hope you can help me.

  • Tämän artikkelin kommentit on suljettu

    Miksi Puhti

    Helppo – Kotimainen – Nopea

    • Puhti tarjoaa parasta palvelua oman terveyden mittaamiseen ja kehittämiseen.

    • Kaikki testit ilman lääkärin lähetettä.

    • Selkeät paketit ja edullinen hinnoittelu.

    • Näytteenotto Mehiläisen laboratorioissa yli 75 toimipisteessä ympäri Suomen.

    • Suurin osa testeistä analysoidaan Suomessa Mehiläisen laboratorioissa.

    • Tulokset yleensä jo heti seuraavana arkipäivänä.

    • Selkeä ja helppolukuinen tulosraportti.

    • Tarvittaessa voit tilata erikseen Mehiläisen lääkärin neuvonnan testien jälkeen.

    • Saatavilla myös hyvinvointivalmennuksia.

    • Tiedot pysyvät Suomessa korkean turvaluokituksen palvelinsalissa.

    AVAINLUVUT

    Yli

    4 500 000

    testiä analysoitu

    Palautteen keskiarvo

    9,5

    Google-tähdet

    4,9 / 5

    Mediassa nähty

    Siirry maksamaan: : 0,00