Hiihtokoulu 4: Luistelutyylin tekniikat
Vapaan tyylin välineillä hiihdetään luistelutyyliä, jossa sukset muodostavat traktorin renkaiden jälkeä muistuttavaa kuviota lumeen.
Kirjoittaja: Kalle Kotiranta
Luistelutyylillä voimaa tuotetaan samanaikaisesti jaloilla ja käsillä. Vapaan tekniikoissa on aina tärkeää pitää painopiste edessä, koska suksen korkein kohta on siteen etupuolella. Luisteluhiihdossa ylävartalon aktiivinen käyttö on tärkeää ja työnnöissä pätevät yleisesti samat asiat kuin tasatyönnössä. Kaikissa vapaan tekniikoissa askel tulee ottaa voimakkaasti vartalon alle. Suksen jäädessä ulos vartalolinjasta joudutaan suksen päälle menemään erikseen ja se aiheuttaa ylimääräistä huojumista puolelta toiselle.
Suksen liukuominaisuudet ovat parhaimmillaan tasapohjaliu’ussa ja hyökkäävällä hiihtoasennolla saadaan myös keulan alueelle painetta, jolloin suksi käyttäytyy vakaammin. Ponnistus tehdään vapaalla tyylillä aina sisäkanttia vasten. Voimantuotto suunnataan ponnistuksessa suoraan sivulle ulospäin ja liike suksen liukusuuntaan. Tekniikan opettelun kannalta onkin tärkeää haastaa itseään ja hakeutua pois mukavuusalueelta, koska vain tällöin uuden oppiminen on mahdollista.
Kuokka
Kuokka eli perusluistelu soveltuu vapaan hiihtotekniikoista parhaiten ylämäkiin. Tekniikka on toispuolinen ja epäsymmetrinen. Kuokkatyylillä ei nousta suksen päälle liukuun käsien vapaalla heilurilla, vaan suksi tuodaan samanaikaisesti heilurin kanssa vartalon alle ja ylävartalo pysyy
keskellä. Kuokassa sauvat isketään täsmälleen samanaikaisesti johtavan puolen suksen kanssa lumeen. Tällöin sukset ja sauvat ovat kaikki yhtäaikaisesti lumessa. Voimantuotto ponnistuksessa tehdään suksen sisäkanttia vasten ulospäin, jonka kautta siitä saavutettu vauhti suunnataan liukuun. Ponnistus on puristava ja hiihtoasento säilyy koko ajan matalana.
Wassberg
Wassbergissa työnnetään kummallekin sukselle erikseen vauhtia. Työntö tapahtuu vanhalle liu’ulle yhdellä suksella. Wassbergin rytmissä siirrytään ensin sukselle käsien heilurilla ja aloitetaan työntö vanhalle liu’ulle. Samanaikaisesti työnnön kanssa tapahtuu puristava ponnistus suksen kanttia vasten sivulle. Vapaana oleva suksi tulee maahan työnnön loppuvaiheessa ja uudelle sukselle siirrytään liukuun vasta, kun kädet heilahtavat eteenpäin.
Wassbergissa jalka- ja käsityö ovat täysin symmetrisiä. Työntö noudattaa samoja periaatteita kuin tasatyönnössä. Kyynärpäät osoittavat aavistuksen ulospäin ja nyrkit ovat hartioiden leveydellä. Alkusysäys tehdään pudottamalla vartalon paino sauvoille. Aloittelijan kannattaa pitää työnnöt lyhyinä, jotta paketti pysyy kasassa ja ehditään uudella sukselle liukuun.
Mogren
Mogren on toispuoleinen tekniikka, jota käytetään vauhdikkaisiin maastonkohtiin. Työntö lähtee samalla tavoin kuin wassbergissa, yhdellä suksella. Toiselle sukselle ei kuitenkaan tule työntöä, vaan siellä käydään työnnön lopussa. Mogrenissa työntö saatetaan loppuun asti, jotta rytmi on helpompi löytää. Työnnön loputtua noustaan käsien heilurilla ylös liukuun ja uuteen työntövaiheeseen.
Koko vartalo nousee ponnistuksen mukana eteenpäin. Kummatkin liu’ut ovat samanmittaisia ja jalkatyöskentelyn tulisi olla tasaista. Suksi tulisi tuoda aina voimakkaasti vartalon alle, jotta vältetään sivuttaiskierrot ja päästään kunnolla suksen päälle.
Sauvoittahiihto
Sauvoittahiihtoa käytetään kovassa vauhdissa, kun ei enää ehditä tekemään työntöä sukselle. Kädet rytmittävät voimakkaasti sauvoittahiihtoa. Käden tulee heilahtaa vastakkaisen suksen suuntaan, jotta siitä aiheutuva liike on liu’un kanssa samansuuntainen. Käden heilahtaessa eteenpäin tuodaan paino vastakkaisen puolen sukselle.
Puhdin suosituin testipaketti, Puhti-laboratoriopaketti sisältää useita testejä, jotka antavat sinulle monipuolisesti tietoa siitä, miten elimistösi voi. Mukana mm. perusverenkuva, kolesterolit, verensokeri, D-vitamiini, ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toimintaa heijastelevat tutkimukset.
Liikkujille suunnattu paketti sisältää Puhti-laboratoriopaketin lisäksi liikkujille tärkeitä mittareita. Mukana on esimerkiksi suoritus- ja palautumiskyvyn kannalta tärkeitä testejä kuten raudan ja D-vitamiinin pitoisuudet, magnesium, B12-vitamiini sekä nestetasapainoon liittyvä kalium.
Liikkujille suunnattu paketti sisältää Puhti-laboratoriopaketin lisäksi liikkujille tärkeitä mittareita. Mukana on esimerkiksi suoritus- ja palautumiskyvyn kannalta tärkeitä testejä kuten raudan ja D-vitamiinin pitoisuudet, magnesium ja lisäksi B12-vitamiini, nestetasapainoon liittyvä kalium sekä vapaa laskettu testosteroni.
Hiihto avaa oven monipuolisiin kokemuksiin – se ei ole pelkästään urheilua vaan seikkailu kuntoilun, retkeilyn ja tapahtumien parissa. Hiihto on laji, joka kutsuu mukaan niin nuoret kuin vanhat, ja kaikenkokoiset harrastajat voivat nauttia sen tarjoamista mahdollisuuksista.
Lue lisää
Hiihtovälineiden on oltava kunnossa, jotta voit nauttia teknisestä suorittamisesta suksilla. Perinteisellä ja vapaalla tyylillä on erilaiset vaatimukset välineille. Perinteisellä tyylillä sukset tarvitsevat rentoa joustoa, jotta ne pitävät hyvin, kun taas vapaalla tyylillä sukset kaipaavat jäykkyyttä suoraan eteenpäin liikkumiseen.
Lue lisää
Perinteisen tyylin hiihtosuksilla olennaisinta on hyvä pito, sillä lipsuvilla suksilla potkua ei voi
suorittaa tehokkaasti. Perinteisellä tyylillä käytetään erilaisia tekniikoita maaston vaatimusten
mukaisesti.
Lue lisää
Triathlonin lajit ovat uinti, pyöräily ja juoksu. Kolmen suositun lajin yhdistelmä tarjoaa monipuoliset harjoittelumahdollisuudet, kiinnostavan lajiympäristön ja haastavia hetkiä kilpailujen parissa.
Lue lisää
Ruoan merkitys liikkujalle on tärkeä. Onhan ruoka ja sen tuoma energia keskeistä suorituskyvyn – eli jaksamisen kannalta.
Lue lisää
Nooralotta Neziri valmistautuu kisakauteen aivan kuin muutkin kilpaurheilijat, eli käymällä säännöllisesti laboratoriokokeissa. Mitä mittareita on tärkeää seurata? Tavoitteet ja motivaatio korkealla kisakauden kynnyksellä Nooralotta suhtautuu tulevaan kauteen positiivisesti.
Lue lisää
Artikkeli päivitetty:
1 helmikuun 2024