Yksinyrittäjä, oletko pohtinut, kuinka voit edistää terveyttäsi ja järjestää työterveyshuollon itsellesi?
Yksinyrittäjän työterveyshuolto – Miten järjestää oma työterveys?
Suomessa työnantaja on velvollinen järjestämään työntekijälle ennaltaehkäiseviä työterveyspalveluja, mutta velvollisuus ei ylety yksinyrittäjän henkilökohtaiseen terveydenhoitoon. Moni yksityisyrittäjä ei ota itselleen erillistä työterveyspalvelua. Syynä voi olla esimerkiksi vahva luotto oman terveyden säilymiseen.
Työterveyshuollon järjestämistä on kuitenkin hyvä pohtia itselle, vaikka olisikin yksinyrittäjä. Oman terveyden tukeminen ennaltaehkäisevillä toimilla on tärkeässä asemassa jokapäiväisen jaksamisen ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Terveenä pysymiseen voi vaikuttaa hyvien elämäntapojen – kuten terveellisen ravinnon, hyvän unen ja sopivan työrytmin – avulla. Omaa hyvinvointia ja kehon tärkeitä mittareita voi seurata kätevästi Puhdin laboratoriotesteillä. Lisäksi itselle kannattaa tehdä suunnitelma oman hyvinvoinnin edistämiseksi.
Laadi hyvinvointisuunnitelma
Arvioi, mikä palvelutarjonta palvelee sinua parhaiten systemaattisessa terveydentilan arvioinnissa sekä sairauksien ennaltaehkäisyssä.
Mieti, millaista työsi on. Koetko sen jollain tavalla raskaaksi? Kuormittaako työ sinua psyykkisesti, fyysisesti vai sekä että?
Pohdi myös työoloja: sisältääkö työsi riskejä, kuten työskentely epäedullisessa lämpötilassa tai valossa, melu- tai kemikaalialtistus, vaaratilanteet esimerkiksi asiakkaiden tai ympäristön aiheuttamana?
Kartoita voimavarasi. Tarvitsetko mahdollisesti ulkopuolista keskusteluapua tai muita tukitoimia voimavarojen ja hyvinvointisi tukemiseksi?
Tarkista tämänhetkinen terveydentilasi esimerkiksi Puhdin testien avulla.
Laadi vuosisuunnitelma ja pitkäaikainen suunnitelma hyvinvointisi tueksi sen mukaan, mitä kuormituksen aiheita edellisissä kohdissa nousi esiin.
Puhti toimii yrittäjän tukena – Puhdin työkalut yrittäjän terveyden tueksi
Puhti-palvelu tarjoaa valmiiksi koottuja laboratoriokokeisiin perustuvia testipaketteja ilman lääkärin lähetettä. Kaikkiin tutkimuksiin pääsee helposti ja nopeasti. Tulokset valmistuvat nopeasti ja niiden tulkinta on tehty helpoksi.
Puhti-laboratoriopaketti sisältää useita testejä, jotka antavat monipuolisesti tietoa siitä, miten elimistösi voi. Mukana on mm. täydellinen verenkuva, kolesteroliarvot, verensokeri, D-vitamiini, ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toiminta.
Lääkärin etäkonsultaation voi tilata suoraan raportilta erikseen, jos omat tulokset mietityttävät tai on tarve lääkärin konsultaatiolle.
Voit lukea lisää vinkkejä yrittäjän hyvinvointiin Ukko.fi blogista. Puhti toimii tiiviissä yhteistyössä kumppaneidensa kanssa. Puhdin kumppani Ukko.fi on Suomen suosituin laskutuspalvelu kevytyrittäjille.
Artikkeli päivitetty:
29 huhtikuun 2024
I don’t think the title of your article matches the content lol. Just kidding, mainly because I had some doubts after reading the article.
Can you be more specific about the content of your article? After reading it, I still have some doubts. Hope you can help me.
Can you be more specific about the content of your article? After reading it, I still have some doubts. Hope you can help me. https://accounts.binance.com/fr-AF/register?ref=JHQQKNKN
Tämän artikkelin kommentit on suljettu